sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Eksotiikkaa ja esteen ylitystä

Mistähän sitä taas alkaisi... kaikkea sattunut niin hirveästi viikonloppuna. Ehkä viisain olisi aloittaa ihan ekasta asiasta niin helpoin kasata asiat kokoon.

Aloittakaamme perjantain tapahtumista siis.

Perjantaina 13.9.2013 vietimme Hukkasen synttäreitä ja miun rakkaalla isolla miehellä tulikin jo kolme vuotta täyteen. Pikkuinen Hukka-hemuli alkaa olla aikuisen koiran iässä, vaikka mieleltään se taitaa olla kyllä ihan pentunen vielä. ;-) Synttäriä ei mitenkään erikoisesti juhlittu muuten kuin illalla herkkuaterialla... pojat sai Kotoisan liha-ateriat ja kermaviiliä hiukan sekaan. Hyvin maistui taas... kuinkas muutenkaan.

Komea kolme vuotias. <3

Perjantaina meillä oli muutakin kivaa päiväohjelmassa, kun saatiin laumaan vähän vahvistusta. Nyt kaikki tietysti ajattelee ekana, että uusi koiravauva valtasi kotimme, mutta siitä ei tällä kertaa ole kyse. Tällä kertaa kyseessä on jotain aivan muuta, jotain hiukan eksoottisempaa... Pikkuinen tyyppi ei ole kuin reilun 20 päivän ikäinen, vajaa 30 cm pitkä ja sormen paksuinen. Nyt joku saattaa jo arvatakkin. :-)
Kyseessä on siis viljakäärme. Käärme on jotain mitä olen aina miettinyt, mutta ei ole ollut aiemmin sopivaa aikaa ottaa sellaista. Nyt sitten vihdoin ja viimein ajattelin, että on sen aika ja niinpä sellainen tuli. Toistaiseksi vielä totuttelemme toisiimme ja pikkuinen "opettelee" elämää uudessa kodissa. Hyvin on ainakin tähän asti mennyt ja toivotaan, että niin menee jatkossakin. Toistaiseksi tyyppi on vain pikkuinen, kun nimeä ei vielä olla keksitty. Lisää aiheesta jahka olemme päässeet kunnolla alkuun.

Eka kuva pikkuisesta.

Sitten voimmekin siirtyä jo lauantain puolelle. Lauantaina olikin aika lähteä käymään Hukan kans reissun päällä taas... tällä kertaa suuntana oli Joensuu. Lähdettiin yökyläilemään Sarin luo ja samalla käytiin suununtaina toko-kokeessakin Hukkasen kans. Sarin luona oli tällä kertaa vain pieni-Benny, josta Hukka taisi hiukan tykätäkkin kun sen kanssa sai leikkiä ja Benny tykkäsi leikkiä Hukankin kanssa. Siinä sitä vain lauantai-ilta öhötettiin ja jutusteltiin. Koirat hiukan leikkivät välillä, mutta jännintä Hukan mielestä oli vieraileva tähti, Pipari-kissa. Onhan poika ennenkin kissoja nähnyt, mutta jotenkin Pipari kiinnosti Hukkaa ihan liikaa. Onneksi välillä Hukka malttoi hiukan levätäkin ja unohti kissan aina hetkeksi.
Käytiinhän me toki porukalla alkuillasta kävelemässäkin, sai pojat juosta ja kirmata rannassa. Kuvasaastettakin löytyy, mutta täytyy ensin käydä läpi mitkä on julkaisukelpoisia.

Sunnuntaina lähdettiinkin sitten hyvissä ajoin jo liikenteeseen, kun koepaikalla piti olla viimeistään puoli kymmeneltä. Seuraavaksi siis kokeen "analysointi". ;-)

TOKO-KOE, JOENSUU (Uimaharju), 15.9.2013

Tuomarina Erkki Shemeikka

Luoksepäästävyys 10.

Paikalla makaaminen lisäkäskyn takia 8. Muuten meni tänään todella hyvin, vaikka vähän jännitti se viime kertanen sekoilu. Tänään ei pysymisessä ongelmia.

Seuraaminen kytkettynä hiukan löysää joissakin kohdin ja eka pysähdys meni kyllä ihan haisteluksi. Pisteitä kuitenkin 8. Suorat pätkät meni aikas hyvin ja osa käännöksistä myöskin.

Seuraaminen taluttimetta meni pysähdysten osalta paremmin, mutta löysyyttä oli hiukan enemmän havaittavissa. Pisteitä kasaan 7.

Liikkeestä maahanmeno muuten kuulemma tosi hyvä, mutta annoin pienen lisäavun kädellä. Jotenkin alitajuisesti halusin varmistaa sen maahanmenon, kun se on ollut hiukan hakusessa lähiaikoina. Kuitenkin koira teki hienosti, joten pisteitä 9.

Luoksetulossa taas tuttua toimintaa eikä Hukka sivulle tullessaan istunut taaskaan. Ja kun viimein istui niin vinoon tietysti. Reippaasta luoksetulosta kuitenkin 8,5 pistettä.

Seisominen liikkeestä meni tosi hyvin. Pari askelta oli taas tullut pysähtysen jälkeen, mut kuitenkin käsky selvästi on koiran mielessä jollain tavalla. Pisteitä 9.

Sitten päästiinkin meidän yllätysliikkeeseen... joka siis tällä kertaa oli todellinen yllätys.
Estehyppy, joka on ollut tähän mennessä kaikissa se kompastuskivi menikin nyt just niin kun pitikin. Pisteitä täydet 10! En voinut uskoa, että se oikeasti teki sen ja ekalla käskyllä vielä. Olin iloinen. :-)

Kokonaisvaikutelma oli 8, mistä en kyllä muista ett mittee lie tuomari sanonu... varmaan sitä samaa mitä muissakin.

Vähän oli homma hakusessa, mutta ihan ok kuitenkin. Vire ei ihan niin hyvällä tasolla ollu kun viimeksi, mutta kyllä koira selvästi heräsi kokeen kuluessa.  Iloisella mielellä koitettiin taas mennä.

Yhteensä saatiin pisteitä 167,5, joka tarkoittaa toista ALO1 -tulosta. Lisäksi sijoitus alokasluokassa toiseksi parhaalla pistemäärällä. :-)

Vielä se viimeinen ja sitten saadaan se koulutustunnus, jota ollaan tässä haviteltukin. Toivottavasti pian tärppää. Tosin seuraaviin kokeisiin onkin yli kuukausi, mutta jospa me saataisiin taas lisää pikkuvikoja kuriin sillä välin.

Semmoinen koe oli se. Iltapäivä sitten vietettiin vielä Sarin ja Bennyn ilona. Pojat siinä ottikin muutaman painimatsin ennen lähtöä. Mukavaa oli ja kiitos vielä Sarille sekä tietysti myös Bennylle kivasta yökyläilystä. Ensi kertaa odotellessa! :-)

Hyvää sunnuntai-illan jatkoa ja alkavaa uutta viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kiitos käynnistä, ja tervetuloa uudelleen <3

    VastaaPoista
  2. Oli kiva käydä ja tullaan kyllä uudestaankin taas. Oli kivaa. : ) <3

    VastaaPoista